Liiton kevätleiri 2026

In English

Suomen Kendoliitto kutsuu kaikki kendon harjoittelijat 3. kyusta ylöspäin kevätleirille, joka järjestetään Helsingissä 13.–15.2.2026. Leiri toteutetaan yhteistyössä Ruotsin kendoliiton kanssa.

Leiri on suunnattu bogullisille harrastajille 3. kyusta ylöspäin. Myös lapset voivat osallistua, jos he ovat tottuneet harjoittelemaan aikuisten kanssa ja heidän oma ohjaajansa katsoo osallistumisen sopivaksi.

Paikka

Arena Center Myllypuro, Alakiventie 2, 00920 Helsinki

Opettajat

Leirin opettajiksi saapuu Japanista kolme senseitä Nippon Sport Science Universitystä (NSSU). NSSU on yksi Japanin johtavista kendoyliopistoista, tunnettu korkeatasoisesta harjoittelusta ja lukuisista kansallisista mestaruuksista sekä miesten että naisten sarjoissa. Yliopiston ohjelma on tuottanut suuren joukon Japanin ja maailman huippukendokoita.

Makoto Yagisawa, Kyoshi 8. dan

Yagisawa-sensei on Nippon Sport Science Universityn vararehtori ja pitkän linjan kendo-opettaja. Hän on toiminut kansainvälisenä valmentajana laajasti Euroopassa, Aasiassa, Yhdysvalloissa ja Oseaniassa – mukaan lukien Suomen maajoukkueen päävalmentajana vuonna 2003. Hän on kasvattanut useita huippukilpailijoita Japanin ja maailman kendoeliittiin.

Nobuaki Furusawa, Kyoshi 7. dan

Furusawa-sensei on NSSU:n apulaisprofessori sekä yliopiston miesten kendojoukkueen päävalmentaja. Hänellä on erittäin vahva kilpailutausta Japanin koululais-, yliopisto- ja poliisisarjoissa sekä useita osallistumiskertoja Japanin 7. danien kutsuturnauksessa. Hänen oppilaansa ovat voittaneet useita
merkittäviä mestaruuksia, mukaan lukien Japanin mestaruuden.

Chikano Shinzato, Kyoshi 7. dan

Shinzato-sensei toimii NSSU:n apulaisprofessorina ja naisten kendojoukkueen päävalmentajana. Hänen kilpailu-uransa sisältää huippusijoituksia All Japan Women’s Kendo Championships -tasolla sekä MM-mitaleja. Shinzato-sensei on valmentanut useita naisten sarjan Japanin mestareita – viimeksi NSSU:n naisten joukkue voitti hänen valmennuksessaan mestaruuden vuonna 2025.

Ilmoittautuminen

  • Ilmoittautuminen aukeaa: 5.1.2026
  • Ilmoittautuminen päättyy: 15.1.2026

Leirin odotetaan tulevan täyteen, joten suosittelemme ilmoittautumaan hyvissä ajoin.

  • Ilmoittautuminen Suomen kendoliiton jäsenille Suomisportissa (Lisätään linkki)
  • Ilmoittautuminen muiden maiden liittojen jäsenille Google-formsilla (lisätään linkki)

Majoitus ja sijainti

Leirillä ei ole järjestettyä majoitusta. Arena Center Myllypuro sijaitsee Helsingin metron Myllypuron aseman lähellä, ja metroradan varrelta löytyy runsaasti majoitusvaihtoehtoja eri budjeteille. Japanilaiset seinseit majoitetaan Scandic Hotel Parkkiin (Mannerheimintie 46).

Leirin aikataulu (tarkentuu vielä)

Perjantai 13.2.
18.00 Ovet saliin aukeavat
18.30- 20.00 Harjoitukset
Lauantai 14.2.
09.00–17.00 Harjoitukset (sis. tauot, leirin virallisen avauksen ja yhteiskuvan)
18.30-21.30 Sayonara-juhlat, Scandi Hotel Park (vaatii ilmoittautumisen)
Sunnuntai 15.2.
09.00–13.00 Harjoitukset (sis. tauot ja leirin päätöksen)
14.00–17.00 Graduoinnit (6.–1. kyu ja 1.–4. dan), samassa rakennuksessa, KKTI:n salilla

Leirimaksut

Koko leiri (pe-su) 80 EUR
Lauantai 50 EUR
Lauantain Sayonara-juhla (sis. buffetruokailun) 35 EUR

Graduoinnit

Sunnuntain leiripäivän päätteeksi järjestetään kyu- ja dan-graduoinnit 4. daniin asti.

Suomen Kendoliiton jäsenet

Suomen Kendoliiton jäsenet suorittavat graduointeihin liittyvän ilmoittautumisen ja maksut Suomisport-palvelussa.

  • Kyu-graduointiin ilmoittautuminen (Lisätään linkki)
  • Dan-graduointiin ilmoittautuminen (Lisätään linkki)

Onnistuneen dan-graduoinnin jälkeen osallistujan on maksettava rekisteröintimaksu ennen kuin hän saa virallisen graduointitodistuksen. Maksu voidaan suorittaa Suomisportissa tai käteisellä paikan päällä.

  • Onnistuneen dan-graduoinnin rekisteröiminen (Lisätään linkki)

Lisätiedot graduointiasioissa: Otto Seppänen, otto.seppanen@fka.fi

Graduointilisenssikoulutus

Leirin yhteydessä osallistujat voivat suorittaa graduointilisenssin, joka oikeuttaa osallistumaan kyu-tason kendograduointiraateihin.

Lisenssin voivat saada 18 vuotta täyttäneet ohjaajat, joilla on 1.–3. danin vyöarvo.

Lisenssin saamiseksi osallistujan on osallistuttava lyhyeen luentoon Suomen Kendoliiton kyu-graduointisäännöistä (suomeksi) lauantain lounastauolla sekä seurattava sunnuntain graduointeja. Leirin graduointiin osallistuvat eivät voi suorittaa lisenssiä.

Graduointilisenssin suorittaminen on maksutonta: (Ilmoittautumislinkki lisätään).

Lisätiedot graduointilisenssikoulutuksesta: Jussi Jussila, jussi.jussila@fka.fi

Sayonara-juhlat lauantaina 14.2.

Sayonara-juhlat järjestetään Scandic Park Hotellissa, Juhliin kuuluu buffet illallinen, jonka hinta
on 35 EUR/hlö. Juomalippuja myydään leirillä. Ilmoitathan mahdolliset ruokarajoituksesi
ilmoittautumisen yhteydessä.

Lisätiedot

Kysymyksissä ota yhteyttä:
Heini Korhonen – heini.m.korhonen@gmail.com / +358 50 3316032
Tervetuloa mukaan oppimaan, kehittymään ja nauttimaan huippukendosta!

IN ENGLISH

The Finnish Kendo Federation invites all practitioners from 3rd kyu and above to the Kendo Spring Seminar, to be held in Helsinki on 13–15 February 2026. The seminar is organized in cooperation with the Swedish Kendo Federation.

The seminar is intended for bogu-wearing practitioners from 3rd kyu and above. Children may also participate if they are accustomed to training with adults and if their own instructor considers participation appropriate.

Venue

Arena Center Myllypuro,
Address: Alakiventie 2, 00920 Helsinki, Finland

Instructors

Three instructors from Nippon Sport Science University (NSSU) will travel from Japan to teach at the seminar. NSSU is one of Japan’s leading kendo universities, renowned for its high-level training and numerous national championships in both men’s and women’s categories. The university’s program has produced a large number of top-level kendoka in Japan and internationally.

Makoto Yagisawa, Kyoshi 8th Dan

Yagisawa-sensei is the Vice President of Nippon Sport Science University and a highly experienced kendo instructor. He has served extensively as an international coach across Europe, Asia, the United States, and Oceania, including as Head Coach of the Finnish National Team in 2003. He has coached numerous elite competitors who have gone on to join the top ranks of Japanese and international kendo.

Nobuaki Furusawa, Kyoshi 7th Dan

Furusawa-sensei is an Associate Professor at NSSU and Head Coach of the university’s men’s kendo team. He has a strong competitive background in Japanese school, university, and police competitions, as well as multiple appearances in the All Japan Invitational Tournament for 7th dan kendoka. His students have won several major titles, including Japanese national championships.

Chikano Shinzato, Kyoshi 7th Dan

Shinzato-sensei is an Associate Professor at NSSU and Head Coach of the women’s kendo team. Her competitive career includes top placements at the All Japan Women’s Kendo Championships and World Championship medals. She has coached multiple Japanese champions in the women’s division; most recently, the NSSU women’s team won the national championship under her leadership in 2025. She appears this year in the All Japan Invitational Tournament for female 7th dan kendoka.

Registration

  • Registration opens: 5 January 2026
  • Registration closes: 15 January 2026

The seminar is expected to fill up, so early registration is strongly recommended.

  • Finnish Kendo Federation members: Register via Suomisport (link to be added)
  • Members of other national federations: Register via Google Forms (link to be added)

Accommodation and Location

No accommodation is organized by the seminar. Arena Center Myllypuro is located near Myllypuro metro station, and there are numerous accommodation options along the metro line to suit different budgets. The Japanese instructors will stay at Scandic Hotel Park (Mannerheimintie 46).

Tentative Schedule (subject to change)

Friday, 13 February
18:00 Doors open
18:30–20:00 Training
Saturday, 14 February
09:00–17:00 Training (incl. breaks, the official opening of the seminar, group photo)
18:30–21:30 Sayonara Party, Scandic Hotel Park (requires separate registration)
Sunday, 15 February
09:00–13:00 Training (includes breaks and the closing of the seminar)
14:00–17:00 Gradings (6th–1st kyu and 1st–4th dan), Held in the same building, at the KKTI dojo

Seminar Fees

  • Full seminar (Fri–Sun): 80 EUR
  • Saturday only: 50 EUR
  • Saturday Sayonara Party (incl. buffet dinner): 35 EUR

Gradings

Kyu and dan gradings up to 4th dan will be held on Sunday after the seminar.

Finnish Kendo Federation Members

Finnish Kendo Federation members must register for gradings and pay the grading fees via Suomisport.

  • Kyu grading registration (link to be added)
  • Dan grading registration (link to be added)

After a successful dan grading, participants must pay a registration fee before receiving the official grading certificate. This fee can be paid via Suomisport or in cash on site.

  • Dan grading registration after passing (link to be added)

Further information on gradings:
Otto Seppänen – otto.seppanen@fka.fi

Graduation License Training

At the Seminar, FKA members can obtain a graduation license, which permits them to participate in kyu-level kendo examination panels. These licenses are available to instructors aged 18 and older who hold a rank of 1st to 3rd dan.

To earn the license, attendees must participate in a short lecture on the FKA’s kyu graduation rules (in Finnish) during Saturday’s lunch break and observe the graduations on Sunday. The license cannot be obtained by those participating in the graduation at the Seminar.

There is no fee for completing the graduation license: (registration link to be added).

More information on graduation license training: Jussi Jussila, jussi.jussila@fka.fi

Sayonara Party – Saturday, 14 February

The Sayonara Party will be held at Scandic Hotel Park. The event includes a buffet dinner at a price of 35 EUR per person. Drink tickets will be sold during the seminar. Please indicate any dietary restrictions during registration.

Further Information

For questions, please contact:
Heini Korhonen
heini.m.korhonen@gmail.com
+358 50 331 6032
Welcome to train, improve, and enjoy top-level kendo together!